LIVE LIFE SIMPLY AND ENJOY IT

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tilkkupeitto tekoturkiksella

...on vihdoinkin valmis (niin, jos jaksais, voishan tuon vielä tikata, mutta oli niin ärsyttävä ommella, ettei oikein innosta).


Noista välivaiheistahan onkin kuvia aiemmassa postauksessa. Näkee kyllä, että työ on aloitettu kesällä: väritys muuttuu laitoja kohti tummemmaksi. Jotenkin vaan joulua ja/tai lunta odotan niin innolla, että halusin mukaan punaista. Loppujen lopuksi olen laitoihin tyytyväinen, mutta en keskustaan....




  Taustana on tekoturkis, josta piti ensin tulla tyynynpäälisiä, mutta myyjä ehdotti peittoa. Se siis sanelikin koon, ja aloittamani tilkkupeitto piti muokata tähän sopivaksi. Siksi niin paljon tumman ruskeaa (1m). On muuten aivan ihanan pehmoisaa "turkista". Koekäytössä on jo ollut, itse en ole vielä ehtinyt testata kun aamulla loppuun väänsin (uni loppui liian aikaisin ja kun kellojakin siirretty, oli joutilasta aikaa...)

2 kommenttia:

  1. Kaunis on! Ihanat värit, punainen ja ruskea on hyvä yhdistelmä.

    VastaaPoista
  2. Kivalta näyttää, myös taustaturkis. ;))

    Mulla on motivaatio ihan hukassa oman ( jo keväällä aloittamani!) punavalkoisen tilkkupeiton kanssa. Jokin siinä vain tökkii vaikka tykkäänkin yhdistelmästä.

    Ja joko voi täälläkin onnitella...? Onnea!!
    Että buumiksi ihan tildaajien parissa tuo vauvailu levisi ;)))

    VastaaPoista

;O) Kiitos kommentistasi; ne ilahduttavat aina ;O)