LIVE LIFE SIMPLY AND ENJOY IT

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

kirjoja ompelun sijasta ja kesäkassi


Tämä kesässi menee pojan tarhatädille (huomenna kevätjuhla ja hoitajan määräaikainen sopimus jälleen kerran katkolla). Kuvat kirjottu koneella paksulle puuvillakankaalle. Hoitajan nimikirjain M. Koristeompeleissa myös kirjontalanka, joka on kiiltävämpi kuin normilangat.

Kaksien hautajaisten takia (mun ja miehen mummot) + sateisen vapun aikan en ole ollut kiinnostunut ompelusta; käytin aikani kirjojen parissa. Niiden avulla seikkailin vaikka missä ja unohdin nykyhetken. Alla olevat kirjat olen nyt viime viikkoje aikana lukenut (kirjaston). Tuo Lesley Lokkon kirja (ihan uusi kirjailijatuttavuus) Ystävyyden aurinko oli ihana (vasen yläkulma) ja unohdinkin hetkeksi surun ottaessani aurinkoa Karibialla tai seikaillessani Etelä-Afrikasta Lontooseen. Suosittelen. Muut olivat enemmän dekkareita ja joukossa oli myös Remeksen nuorten kirja (tykkään enemmän aikuisten Remeksistä, joita omasta hyllystä löytyykin monta). Mäen kirjoja en ole tainnutkaan lukea, Vares elokuvia olen kyllä katsonut. Inhottavaa tulevaisuutta tuossa kirjassa maalaili, se vähän ahdisti, mutta muutoin hyvä kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

;O) Kiitos kommentistasi; ne ilahduttavat aina ;O)